top of page
Search

Hyvä suhde antaa anteksi paljon – myös ihmisen ja koiran välillä.

  • katrinvellesal6
  • May 3, 2013
  • 2 min read

Hankin koiran muutettuani Viroon. Viron kielen taitoni oli tuolloin välttävä. Tästä huolimatta, olen kouluttanut koiraani Virossa – Viron kielellä. Alkuaikoina treenikentän „kielisuossa“ tarpoessani, tunsin itseni välillä „aasisiksi, jota koira taluttaa“. Onneksi kielitaito karttuu – siinä missä koulutukselliset opitkin . Tiedän varmasti, että hyvä suhde koiriimme, on korjannut monet alkuajan aukot joita koulutukseen väkisinkin tuli. Etsin tuona aikana usein „koulutuksen aukkoihin“ tukea mm. netistä, seminaareilta jne. jotkut sieltä suodatetut ohjeet osoittautuivat toimiviksi ja heijastuvat edelleen henkilökohtaisissa näkemyksissäni. Tästä syystä haluankin jakaa „ opittua“ edelleen ja siten kiittää ohjeiden antajia.Kokemuksen kasvaessa olen ymmärtänyt, että asiat, jotka ratkaisevat onko koulutustilanne onnistunut vai ei, ovat hyvin yksinkertaisia. Kyky soveltaa niitä, on mielestäni minkä tahansa koulutuksen perusta.

Olen oppinut, että kolutusta voi parhaiten arvostella kolmen kriteerin kautta. 1. Vietti 2. Tekniikka 3. Harmonia. Kaikki mielestäni yhtä arvokkaita. Tilanteessa missä pitää ottaa „kikkavarasto“ käyttöön, on jo menty koulutuksessa metsään.Nykyään uskon vahvasti siihen, että onnistuneen koulutuksen perusta on erinomainen koiran ja ohjaajan välinen suhde, joka perustuu auktoriteetin ja mustavalkoisuuden kautta tulevaan luottamukseen. Suhde luodaan pääasiallisesti arkielämässä, jossa ohjaaja ja koira oppivat saumattomasti lukemaan toisiaan.Vahva suhde tulee erityisen tärkeäksi silloin kun koulutuksessa tulee virheitä tai kun työskennellään korkean vietin alla ja oppiminen on erityisen vaikeaa.

Oikeanlaiseen auktoriteettiin kuuluu se, että koira uskoo ohjaajaansa ja toteuttaa siten annettua käskyä. Yhtä tärkeää on että koira uskoo ohjaajaa tämän kiittäessä ja kehuessaan koiraa ( tästä muistutan itseäni joka päivä). Liian usein näkee tilanteita, missä koira kuormittuu ohjaajastaan, jopa silloin kun tämä kehuu koiraa.Olen tullut tietoiseksi siitä, että minun koiran ohjaajana tulee pystyä tukemaan koiraa eri viettialueilla ja hallinnassa. Tässä testataan koirakon suhdetta, koiran oikea lukeminen on tehtävän onnistumisen edellytys, kyse saattaa olla sekunnin murto-osiasta. Tämä tulee erityisen hyvin esille agressiivisessa paineessa esim. puolustuskoulutuksessa.Kaikille kouluttajille on selvää että hyvään tulokseen tarvitaan valtava työmäärä. Jokaiselle koulutuksen osa-alueelle on rakennettava vahva kivijalka. Vasta tukevan kivijalan päälle voidaan rakentaa huippusuoritus. Hyvä peruspohja antaa tukea silloin, kun koulutus epäonnistuu. Perusteisiin palaamalla voidaan hakea uusi lähtö, ja koulutuksessa tapahtuneisiin virheiden merkitys saadaan minimoitua.

Koulutusta eivät parhaat osaajatkaan voi tehdä yksin, tarvitaan ulkopuolista apua, kritiikkiä ja näkemyksiä. Hyvään koulutustiimiin kuuluminen on yksi merkittävä edellytys onnistumiselle. Silti tulee muistaa, että koiran koulutusvastuuta ei voi siirtää ulkopuolisille ilman, että ohjaajan ja koiran suhde kärsii. Ulkopuolisten tehtävänä on opettaa tekemään uusia asioita oikein ja valvoa koulutuksen kehittymistä. Mahdollisimman suuren itsenäisyyden saavuttamiseksi koulutuksessa, koiran ohjaalla tulee olla selkeä käsitys tavotteista, koulutustavoista ja koiran kyvystä ja tavasta oppia uutta.

JV

 
 
 

Comments


© 2014 by Katrin Vellesalu.Proudly created with Wix.com

bottom of page