top of page
Search

Virheen korjaus

  • katrinvellesal6
  • Mar 17, 2014
  • 7 min read

Artikkeli on koottu useista luennoista, monista omista ja muiden koulutustilanteista. Kokosin artikkelin koska moni tilanne olisi korjaantunut paremmin, jos vain olisin luottanut itseeni ja koiraani. Minulle tärkeintä on hyvä suhde koirieni kanssa –oppiminen on meille koko elämänkaaren kestävä prosessi, hauskinta siinä on onnistumisen hetket.

Ei ole mitään ”patenttitapaa” korjata virheitä

Koiran kouluttajina kaikki teemme pieniä virheitä, virheet ovatkin osa elämää, kun jokin osa koulutuksessa jää pienemmälle huomiolle,olemme palkinneet koiraa väärästä asiasta tms.. Yleensä virheet korjataan nopeasti, vaikkapa helpottamalla tehtävää ja yritämällä uudelleen. Mahdollisuudet ja keinot korjata koirakon virheitä kasvavat koulutuksen edetessä, mitä paremmin koira ja ohjaaja tuntevat toisensa

Hankalampaa on tilanteissa jossa koulututsessa tullutta ongelmaa ei edes itse tunnisteta, ennen kuin se konkreettisesti estää koirakon jonkin osaalueen kehitystä. Koirakon hyvä suhde ja ohjaajan kyky analysoida syntynyt tilanne oikein, ovat edellytys ratkaisujen löytymisessä.

Korjaukseen tarvittavat ratkaisut saattavat tuntua lopulta yksinkertaisilta, ja yleensä ovatkin, kun ensin ymmäretään ongelman juuret . Uudelleenkoulutus tehdään harkitun suunnitelmallisesti, määrätietoisesti ja riittävällä kärsivällisyydelllä. Riittävä itsekritiikki on myös hyvin tärkeää.

Ei ole mitään ”patenttitapaa” korjata virheitä tai syntyneitä ongelmia. Jokainen tapaus en erilainen. Koska jokainen koiranohjaaja, kouluttaja, koulutustilanne, ympäristö on erilainen, kuten jokainen koira on erilainen. Tämäartikkeli on laadittu lähinnä jonkilaiseksi työkaluksi ja luetteloksi siitä miten virheen korjaamista tulisi lähestyä.

Koiran peruskoulutuksen tulee olla ehdottoman hyvä – silti sitä pitää jatkuvasti vahvistaa. Peruskoulutus on se osaamisen myötä kasvava fundamentti (ne asiat jotka tiedämme koiran 100% osaavan, ja missä sen itsetunto on hyvä ) mille aina palataan kun jotain joudutaan korjaamaan.

”Kun virhettä korjataan ”paikkaamalla” (suomessa snotaan; kikka kolmosilla) on jo menty pahasti pieleen.

Varmin tapa korjata virhe on palata vahvalle peruskoulutuspohjalle ja aloittaa uudelleen siltä tasolta joka on riitävän vahva. –Mitään oikotietä ei kannata edes vakavasti miettiä. Kun todetaan virhe koulutuksessa: LOPETA VIRHEELLINEN KOULUTUS HETI, JATKA VASTA KUN VARMASTI TIEDÄT MISSÄ TAI MIKÄ VIRHE ON JA MITEN VIRHE KORJATAAN!

Virheen korjaus aloitetaan aina purkamalla tiedostettu tilanne. Kokenut ohjaaja näkee ehkä heti virheen syyt ja tietää miten ryhtyä korjaamaan suoritusta. Koulutus on aina osaksi ryhmätyötä, kuuntele muidenkin kokemuksen pohjautuvia mielipiteitä.

Think –mieti mikä meni pieleen. Mikäli mahdollista pyydä myös asiantuntijoiden mielipiteitä.Lue koirasi antamia viestejä. Jokainen koira on yksilö, sinä tunnet koirasi parhaiten, joten viimekädessä ratkaisut ovat sinun tehtäväsi.

Plan – Suunnittele miten lähdet virhettä korjaamaan. Muista että korjaus alkaa koiran turvallisuus/itsetunto-alueelta (fundamentilta)

Do –toteuta suunnitelma – osissa!. Muista, että teet koulutuksen riittävän pienissä osaalueissa siten että koira varmasti ymmärtää tehtävän oikein, osa alueiden yhdistäminen tulee vasta, kun olet ylittänyt vähintäänkin 80% onnistumistason. Mikäli jokin osa harjoitus on koiralle vaikea – tee heti perään harjoitus joka on koiran hyvällä itsetunto alueella – siis koiralle helppo ja motivoiva.

Muistutan useasti itselleni, vaikea , helppo...päätä aina helppoon.

Think = Mieti:

Kouluttajan oma toiminta.

  • historia, miten tähän harjotustilanteeseen on kehitytty ( harjoituspäiväkirja, onko samankaltaisia virheitä myös muissa harjoituksissa )

  • miten koulutustilanne oli rakennettu, missä mahdollisesti mentiin pieleenmitä osia tehtävään kuului (pura tehtävä mahdollismman pieniin osiin)

  • mitä osia koira toteutti, mitä eimieti teitkö virheitä ohjauksessa ( merkit, käskyt, kehonkieli,asenne)

  • ymmärsikö koira mielestäsi annetun / käsketyn tehtävänminkä tai mitkä virheet koira teki

  • tunnistatko itse virheen syyt ja osaatko heti sanoa miksi ( mitä tulisi vahvistaa)

  • miten suhtauduit tilanteeseen ( esim. mitä lisäkäskyjä tuli, millä äänenpainolla, mikä oli oma asenteesi tehtävään)

  • oliko tilanne ennakoitavissa, miten ennakoitolivatko käskyt kohdallaan (yleisin virhe on että käsky on myöhässä tai erittäin myöhässä)

  • miten näet virheen koiran näkökulmasta -miten koira tilanteen näki?

Huomaa:

Useasti ohjaajina kuittaamme virhe/ongelma tilanteet selityksillä , joilla yritämme selittää itselemme että mitään ongelmaa ei ole:

  • Koira näyttää mulle ”keskisormea” (sitä ei huvita työskennellä) = yleensä suhde- tai masennus / stressipohjainen käyttäytyminen. Voi olla varsin vakava koulutus ongelma.

  • ”Mä en tiedä mikä tuli, kyllä se osaa tämän, ollaan tehty vaikka kuinka paljon” = tehtävän sisällä vielä selkeitä epävarmuustekijöitä. Mietittävä miten korjataan. Lisäksi sana ”osaa” = tulee olla mitattavissa= osaa kun 8/10 harjoitusta menee 100% oikein.

  • Me tehdään niin kuin muutkin, mutta... = jokainen koira on erilainen, pyritään tekemään niin kuin ”gurutkin” ymmärtämättä tehtävän sisältöä tai oman koiran suoritusta.

  • Kyllä se osaa, tää on nyt vaan sellainen tilanne = ei ole kuin yksi tavoite..tehdä kaikissa tilanteissa oikein

  • Tää on sellainen rotu että tälle ei voi ... = Kyllä voi, kun muistaa, että jokainen koira on yksilö ja yksilökohtaisia eroja on paljon. Kaikkia koiria voi kouluttaa, kun on taitoa etsiä oikea tapa – ja kärsivällisyyttä edetä pienin askelin

  • Tää pitää nyt saada kasaan kun testi on jo ensi viikolla = tehdään vaikka ”kikka kolmosia”, opettamisen ja oppimisen sijaan...myöhemmin mietitään miksi se ei tehnyt...

  • Tää on aina opetettu näin.... = Suojelkaa koiria näiltä ihmisiltä...

Koiran toiminta

  • ymmärtääkö koira todella annetun tehtäväkokonaisuuden, vai toteuttaako vain osia siitä

  • seuraa koiran toimintaa tehtäväosien kautta ja pyri näkemään miten se eri osasuorituksissa toimii

  • tunnistatko saman virheen myös muualta ( kotona lenkillä, muissa harjoituksissa)mistä koira palkittiin – tehtävässä useita osioita, oletko varma, että palkkio vahvisti oikeaa asiaa.

  • Mieti miten voisit palkita/kehua koiraa myös osasuorituksista, siten että se ei riko koiran keskittymistä kokonaistehtävään ( ei aina mahdollista )

  • palkkasitko koiran oikeaaikaisesti – entä aikaisemmilla kerroillamitä koulutusvälineitä käytit.

  • Mikä on koiran reaktio, mihin muuhun välinettä käytätkuinka suurta tarkkuutta koulutus vaatii, sopiiko väline siihen ( Muista kuitenkin, että väline ei kouluta koiraa – sen tekee ihminen)

  • Palkkaatko samasta käyttäytymisestä eri tavoin. Muista, että vahvempi palkka jyrää aina heikomman. Vaikka kaikkea ohjaajalta ei voi vaatia, olisi aina pyrittävä yksiselitteisyyteen.

  • Mieti ymmärtääkö koira työn ja palkan / leikin eron. Pitkänä tavoitteena on, pyrkiä ehdollistettuihin kokonais suorituksiin, joista sitten kiitetään palkitsemalla

Plan = Suunnittele

Jokainen tehtävä koostuu pääosin perusasioista joita on koulutettu jossain vaiheessa erikseen. Purkaessasi tehtävää näistä tulee osatekijöitä.

Tarkista aluksi (älä oleta) että kaikki oletetulla itsevarmuus alueella olevat asiat ovat edelleen kunnossa. Tämän jälkeen voit siirtyä miettimään / suunnittelemaan miten voisit opettaa koiran pois virheestä tai virheellisestä käyttäytymisestä ja miten voit siirtää uuden osaamisen positiiviselle itsevarmalle osaamisalueelle.

  • Tunnista virhe tai ongelma mahdollisimman oikein. Virheitä ja ongelmia saattaa olla useampia kuin yksi. Pyri erottelemaan ongelmat toisistaan mikäli mahdollista. Keskity perusongelmaan muut saattavat olla johdannaisia ja voidaan ratkaista sopivassa järjestyksessä kun perusongelma on poistunut.

  • Kun katsot tietäväsi mistä ongelma johtuu ja miten arvelet sen syntyneen voit tehdä suunnitelman miten kouluttaa koira pois ongelmasta. Muista myös olla kriittinen itseäsi kohtaan

  • Mieti myös osaisiko koira ratkaista ongelman itse, jos sille annetaan siihen mahdollisuus. Mikäli uskot että koira pystyy tehtävään, mieti miten voit palkita koiran antamat oikeat signaalit. Muista että koira oppii (ts. miettii) kun se asettuu matalalle viretasolle – vauhti nousee sitä mukaan kun itsevarmuus kasvaa.

  • Mikäli uusit koulutuksen, etene siten että olet varma että koira ymmärtää tehtävän ja siihen liittyvät käskyt. Mieti miten varmistat että asia tuli selväksi. Tee toistoja - paljon toistoja

  • Suunnittele myös omat tehtäväsi koiran ohjaajana ( käkyt, liikeradat, asenne, kehonkieli jne)

  • Mieti etukäteen miten palkkaat koiran suoritukset. Mitä kohtaa vahvistat suullisesti, taputtamalla tai silittämällä, mitä makupalalla ja missä tulee suurempi preemia. Tee palkkaus aina samoin, ettei koiran huomio uudessa asiassa hajoa. Kehu ja kiitä usein jopa 4-5 sek välein riipuen harjoituksesta, edellyttäen että se tehtävän laadun mukaan on mahdollista.

  • Älä suunnittele pitkiä harjoituksia, virheen korjauksessa keskity perusasiaan (15 sek. voi olla hyvä -1,5 min voi olla pitkä) Itse varmuus tulee ymmärtämisestä – ei pitkäjänniteisyydestä

  • Mieti oikea-aikaiset palkkauskohdat etukäteen. Yleensä joudut ennakoimaan palkkauksessa joten kannattaa kuivaharjoitella = Timing is ewerything

OODA Cycle on yksi oikeaikaisen palkitsemisen harjoituskeino, joka perustuu koiran lukemiseen ja oikeaaikaiseen ennakointiin muuten et ohjaajana ehdii:

  • Observe = havannoi koiran käyttäytymistä, huomaa sen rutiinit, pyri ennakoimaan sen käytös (esim. istumisnopeus)

  • Orienting = valitse oikea lähestymistapa käskylle, hakeudu oikeaan kohtaan/asentoon ennakoi/arvioi miten koira regoi , päätä miten teet käskyn, mitä ja miten teet jos pitää korjata.

  • Do = tee käsky jonka olet jo mielessäsi käynyt läpi ja keskity palkitsemiseen tai korjaukseen, muista että suullinen kiitos on nopeampi kuin muu palkka ( ISTU)

  • Act=palkka, korjaus osu paremmin kohdalleen kun valmiustilasi on ennakoitu. ( esim. istuu hitaasti, -ehdit tekemään vaikkapa pienen läpsäyksen takamukselle ennenkuin takapuoli on maassa )

Ajoitus (Timing)

Vahviste tulee antaa täsmälleen halutun käytöksen aikana

Aina saat sitä mitä vahvistat!

Tärkein taito kouluttajalle

Vaatii jatkuvaa harjoittelua

Yleisin koulutusvirhe

Muista että ihmisten reaktiot ovat huomattavasti hitaampia kuin eläinten (oho…)

Yleisin koulutusvirhe:

  • ohjaaja myöhässä tai erittäin myöhässä.

  • Emme halua vahvistaa halutun käytöksen jälkikäytöstä.

  • Mihin vahvisteesi osui?

  • Koulutus vääräaikaisella palkkauksella saattaa mennä pieleen – aina tulee miettiä ”mitä oikeasti tuli palkittua”

Kirjaa suunnitelma.

” Kun luotat itseesi, voit luottaa koiraasi, kun koira luottaa itseensä, se voi luottaa sinuun”

DO – Tee·

Luo onnistumisen aina edellytykset

  • Tiedä tarkalleen mitä haluat

  • Käy harjoitus mielessäsi jo etukäteen

  • Kun koulutat, keskity koiraan koko ajan

  • Pidä harjoitukset lyhyinä

  • Kirjaa kaikki ylös- Miten pitkän treenin muistat/jaksat kirjoittaa ylös?

  • Yleensä 2 x 30 sek on hyvä treeni, 3 x 30 sek on jo vaikea→

  • 3-4 kpl 1,5 min periodia päivässä → minuuttitreenit ·

  • Tiedä mitä haluat ja mitä et halua

  • Ei pehmeä koulutus, vaan johdonmukainen koulutus

Jaksota koulutus· ´

  • Periodit / koulutusjaksot-

  • muutama minuutti kerrallaan-

  • koulutusjakso koirille 2-5 min- (30 sekunnin sessio, 2 minuutin jakso = neljä sessiota/jakso = 4 x 30 s)-

  • periodin tulisi sisältää useampi sessio, joiden välissä voi olla pieni tauko ·

  • Kyse i ole koiran jaksamisesta, vaan ihmisen herpaantumisesta → ihminen ei jaksa keskittyä yhtäjaksoisesti enempää ·

  • Pätki koulutus pieniin paloihin → helpottaa nousujohteisuuden seuraamista ·

  • Tarkista menettelytapasi- jos käytös pysyy ennallaan 3 sessiota- jos käytös huononee kahden ensimmäisen session aikana ·

  • Jokaisen session jälkeen sinun tulee kysyä itseltäsi: "Olenko nyt parempi kuin aloittaessani?"

  • Jokaisen vahvisteen jälkeen sinun pitää pystyä vastaamaan kysymykseen "Teitkö maalin?" kyllä tai ei - jos et tiedä, sinulle ei ole kriteeri selvillä

Toiminnan aikaansaaminen·

  • houkuttelu ( houkuttelet koiran tekemään halutun asian suuntaisesti )·

  • toiminnan poimiminen ( vahvistat haluttua toimintaa )·

  • toiminnan muotoilu eli shaping ( koira oppii (vahvistetaan) tekemään haluttua asiaa )·

  • kohteet ( milloin ja mitä koiran halutaan tekevän)·

  • Vihje = mitä koiran tulee tehdä esim. seuraa

  • 1. Opettele houkuttelemaan niin hyvin, ettei sitä tarvitse tehdä kuin 1-3 toiston verran- houkuttimesta tulee muuten toiminnan vihje- 1-3 houkuttelukerran jälkeen siirrytään poimimiseen koiran tarjotessa samaa asiaa pienen viiveen jälkeen-

  • tämä pieni viive saa monet ihmiset houkuttelemaan lisää, mutta siitä pitää yrittää pidättäytyä ja antaa koiran yrittää-

  • koiran itse tarjoama toiminta ei yleensä ole niin näyttävä ja "valmis" kuin houkuteltu toiminta, mutta se kannattaa muotoilla halutuksi poimimisen jälkeen

  • 2. Kaikissa eläimissä on sisäinen hyötytalouseläin-

  • jokainen koira jossain vaiheessa kokeilee tehdä vähemmän ja testaa, kuinka vähän tekemällä palkan voi saada

Vihjeen liittäminen·

  • Vihje liitetään kun käytös on 80-90% tavoitteen mukainen

  • Käytöksen tulee olla riittävän hyvä (lähellä tavoitekäytöstä) ·

  • Käytöksen ei tarvitse olla sujuva ·

  • Tässä vaiheessa mukana ei vielä ole häiriötä, etäisyyttä, kestoa ·

  • Kun toiminto on käskyn alla, se viedään ärsykekontrolliin- koiran toiminta on ärsykekontrollissa kun em vaiheet toteutuvat ·

  • Esim. seuraaminen = liikkuva kontakti- jos kontakti tippuu, ohjaaja pysähtyy → uusi kontakti saa ohjaajan taas liikkeelle ja palkkaus tapahtuu liikkeen aikana kun koira ottaa kiinni→ koira liikuttaa omistajaa kontaktilla-

  • palkka tulee pääasiassa seuraamisen aikana (hyvästä kontaktinpidosta)-

  • vihje liitetään vasta kun kontakti pysyy kaikkialla

Artikkelin kirjoittanut Jaakko Vaahtoniemi

 
 
 

Comments


© 2014 by Katrin Vellesalu.Proudly created with Wix.com

bottom of page